B27fda33 b261 4766 8b6a 78449a507a4c

Lastentautien tutkimussäätiö tekee työtä lasten terveemmän tulevaisuuden puolesta

Kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen myötä suomalainen lasten sairaanhoito on maailman huipputasoa.

L

astentautien tutkimussäätiön edeltäjä, Lastentautien tutkimusrahaston kannatusyhdistys perustettiin vuonna 1947. Alkupääoma saatiin Arvon Ylpön 60-vuotispäivän kunniaksi kerätyistä varoista, joita kertyikin noin viisi miljoonaa silloista markkaa.

Säätiön historiassa merkittävintä roolia on näytellyt puolestaan Niilo Hallman, joka nousi vuonna 1957 Lastenklinikan ylilääkäriksi Ylpön eläköityessä. Hallman toimi Lastentautien tutkimussäätiön ja sitä edeltäneen kannatusyhdistyksen varapuheenjohtajana vuosina 1952–2007. Säätiön suuri rooli suomalaisen lääketieteen kehittämisessä on seurausta Hallmanin vahvasta visiosta.

”Hän tiesi, että suomalaisten lääkärien oli verkostoiduttava ja haettava oppia kansainvälisesti, ja sen pohjalta kehitettävä omaa tutkimusosaamista. Meillä on alusta alkaen ollut ratkaiseva merkitys lasten sairaanhoidon ja siihen liittyvän tutkimuksen kehittämisessä Suomessa”, säätiön hallituksen jäsen, lastentautien dosentti Pekka Lahdenne kertoo.

Lasten sairaanhoito Suomessa on merkittävimpien mittareiden mukaan maailman huipputasolla nyt, mutta ilman aktiivista – ja myös julkisen sektorin vahvemmin tukemaa – tutkimustoimintaa tämä asema menetetään.

”Tutkimus on olennaisena osana siinä, että hoitomenetelmiä saadaan koko ajan kehitettyä yhä paremmiksi ja tehokkaammiksi”, säätiön hallituksen puheenjohtaja Tor Bergman valottaa.

“MEILLÄ ON ALUSTA ALKAEN OLLUT RATKAISEVA MERKITYS LASTEN SAIRAANHOIDON JA SIIHEN LIITTYVÄN TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISESSÄ SUOMESSA.”


Lastentautien tutkimussäätiön jakamien apurahojen kysyntä on kasvanut samaan aikaan kun valtio on leikannut omia määrärahojaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana säätiö on jakanut yhteensä 17,7 miljoonaa euroa erilaisille tutkimushankkeille.

”Me tuemme toimintaa niin paljon kuin rahkeemme riittävät, mutta myös julkisen puolen on herättävä tutkimuksen tärkeydelle. Muuten tutkimuskulttuuri rapistuu ja osaajat häipyvät muualle, jolloin tilannetta on vaikea palauttaa ennalleen”, Bergman muistuttaa.

Lastentautien_tutkimussaatio_2.jpg “Lasten sairauksien tautimekanismien ymmärtäminen edellyttää pitkäjänteistä tutkimusta. Tämän päivän tutkimus on huomispäivän hoitoa”, toteavat Tor Bergman ja Pekka Lahdenne.

Lue lisää Lastentautien tutkimussäätiöstä ja lähde mukaan lahjoittajaksi lasten paremman tulevaisuuden puolesta osoitteessa lastentautientutkimussaatio.fi

Mainos