548d102e a712 4d12 836f 2c4e8685767a

Esteettömyys on kaikkien etu

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa jokaisen osaavan ihmisen työpanosta. Myös vammaisille on annettava yhdenvertainen mahdollisuus osallistua työelämään.

I

nvalidiliiton visiona on yhdenvertainen ja esteetön Suomi. Yhdenvertaisuudessa etenkin työllisyysnäkökulma on keskeinen.

”Meillä on paljon fyysisesti vammaisia ja toimintarajoitteisia ihmisiä, joilla on halua ja osaamista olla mukana työelämässä. Etenkin ensimmäisen työpaikan saamisessa työnantajien asenteet vaikuttavat”, pääjohtaja Petri Pohjonen sanoo.

Hän ei pidä vammaisiin liitettävästä osatyökykyisen käsitteestä, sillä siinä jo oletuksena on, että vammainen kykenee töihin vain osittain. Tämä ei pidä usein paikkansa.

”Haluamme, että niillä, joilla on halua ja osaamista, olisi yhdenvertainen mahdollisuus työelämään. Oppilaitokset tekevät jo hyvää yhteistyötä yritysten kanssa, jolla madalletaan kynnystä. Lisäksi yhteiskunta tukee yrityksiä, jos vammaisen palkkaamiseen liittyy mukautustarpeita”, Pohjonen muistuttaa.

Tulevaisuudessa Suomessa on entistä suurempi pula hyvistä työntekijöistä, joten kaikki kykenevät tarvitaan mukaan työelämään. Vammaisissa on paljon potentiaalia ja motivaatio työntekoon voi olla tavallista suurempi. Vammaisurheilijat ovat tästä hyvä esimerkki. He lähtevät kilpailuihin voittamaan eivätkä vain osallistumaan.

Esteettömyyden kohdalla asenteet näkyvät usein välinpitämättömyytenä. Esimerkiksi rakentamisessa esteettömyyttä ei huomioida ellei tiedossa ole, että talossa tulee asumaan vammainen. Jatkossa rollaattorilla liikkuvia vanhuksia on kuitenkin yhä enemmän ja esimerkiksi lastenvaunujen kanssa liikkuvat tarvitsevat esteettömän kulun. Asenteiden muuttuminen alkaakin usein omasta lähipiiristä, kun ymmärretään esteettömän liikkumisen merkitys.

”Esteettömyys ei ole keneltäkään pois, vaan se on kaikille avuksi. Esteettömät rakenteet eivät ole vain vammaisia varten ja on harhakuvitelma, että ne maksaisivat paljon enemmän”, Pohjonen painottaa.

Pohjonen uskoo, että positiivista muutosta tapahtuu koko ajan ja myös tuleva sote-ratkaisu voi tuoda paljon myönteistä. Yhdenvertaisuus voi lisääntyä, jos vammaispalvelujen tuottamiseen on vain yksi malli erilaisten kuntakohtaisten mallien sijaan. Valinnanvapaus voi tarjota mahdollisuuden vammaiselle valita itse asuinpaikkansa.

”Jatkumon säilyminen on kuitenkin tärkeää. Vammaiset eivät voi jäädä odottamaan palveluja kunnes hallinto on saatu kuntoon.”

invalidiliitto.fi

Mainos